Haluatko oppia tuntemaan Jumalan?

Olemme luoneet tämän sivuston sinua varten, joka haluat tietää lisää Jumalasta ja hänen tahdostaan sinua kohtaan. Olemme itse kokeneet mitä uskoontulo on, ja kuinka Jumalan kohtaaminen on muuttanut elämämme. Haluamme rohkaista sinua ottamaan selvää, mitä Jumala haluaa tehdä elämässäsi.

Tarinat

Tarinoita Suomessa asuvien ihmisten elämästä, kuinka Jumala on kohdannut heitä, ja he ovat saaneet löytää yhteyden Jumalaan.

Suvi – Päätin uskoa, että koko Raamattu on totta

Olen saanut syntyä maailman parhaaseen perheeseen, aloittaa Suvi tarinansa. Suvi on kotoisin Kauhavalta ja asuu nyt Lapualla. Perheeni ei ollut uskovainen, mutta meillä rukoiltiin iltarukous ja luettiin myös joitakin hengellisiä kirjoja. Olen saanut kasvaa kristillisten vaikutteiden ympäröimänä. Kun tulin yläasteikään,...

Titta – Elämästä tulee elämisen arvoista

Titta Puhta, 44, on lapsityöntekijä Lapualla. Hänen perheeseensä kuuluu kolme lasta ja aviopuoliso. Kuulin jo lapsena Jeesuksesta, kun äiti kertoi. Uskoin Jeesukseen ja rakastavaan Taivaan Isään. Nuoruuteni lähti toiselle raiteelle lapsuuden uskonmaisemista yläasteen vaihteessa, kun menin uuteen kouluun ja sain...

Amanda – Minusta on tullut oma itseni

Olen Amanda, 31, kolmen lapsen äiti, ja elän tällä hetkellä hyvin intensiivistä perhe-elämää. Uskoon tulin kahdenkymmenen vuoden ikäisenä. En kasvanut uskovassa kodissa, joten kosketus hengellisyyteen ja uskonasioihin ei tullut lapsuuteni kasvuympäristöstä, muistelee tamperelainen Amanda. Muistan erityisen tapahtuman ala-asteelta, kun meille...

Teemu – Yksi oikea valintani muutti koko perheeni elämän

Olin 12-vuotias, kun isäni menehtyi syöpään. Se oli kova paikka, kertoo nastolalainen Teemu Kaski. Yhtäkkiä jäin äitini ja pikkusiskoni kanssa kolmistaan. Suru oli suuri, ja me kaikki yritimme selviytyä omalla tavallamme tilanteesta. Mummoni katkaisi välinsä äitiini, koska äitini löysi uuden...