Noora - "Risti muutti koko elämän"

Nooran elämä muuttui yllättävästi muutamia vuosia sitten. Lähipiirissä tapahtui pelottavia asioita, jotka koskettivat häntä syvästi. Hän joutui katsomaan kuolemaa silmästä silmään.
Jeesuksen risti muutti Nooran koko elämän
– Ajattelin, että ”kyllä tästä elämästä selvitään”. Koska minulla oli perhe ja elämäntilanne oli vaikea, yritin vain jaksaa ja kestää, vastata kaikkiin vaatimuksiin ja pitää arkea kasassa.

Vaikeaa aikaa kesti useamman vuoden. Noora ei kyennyt käsittelemään kuolemanpelkoa, vaan työnsi ison möykyn syvälle sisimpäänsä.

Vähitellen elämästä alkoi kadota ilo. Kaikki tuntui raskaalta. Noora tunsi syyllisyyttä siitä, ettei jaksanut ja pystynytkään. Tuona aikana hän tutustui gospel-musiikkiin.
– Kun kuuntelin gospelia, minulla oli kaiken sen pimeyden keskellä sellainen olo, että minua kannetaan ja rakastetaan. Aloin vähitellen ymmärtää, että Jumala puhui minulle ja että Hänellä on minulle jotain asiaa.

Noora alkoi lukea hengellisiä kirjoja. Hän halusi selvittää, mikä tämä ”Jumala-juttu” oikein on. Vaikka hän oli kokenut Jumalan läsnäoloa erilaisissa tilanteissa, uskosta oli kuitenkin jotenkin vaikea saada kiinni. Niinpä hän vajosi yhä uudestaan pimeyteen ja pelkoon.
– Ajattelin, ettei minusta ole tähän, etten voi koskaan uskoa ja luottaa elämääni sataprosenttisesti jonkin näkymättömän asian varaan.

Lopulta Noora oli epätoivon kanssa niin syvällä, että uupui totaalisesti ja joutui sairauslomalle. Hän lähti mökille selvittääkseen asiat Jumalan kanssa.

Kun uskonasiat eivät tuntuneet yrityksistä huolimatta aukeavan mökilläkään, pettynyt Noora päätti, että Jumala saa jäädä ja hän laittaa itse itsensä kuntoon. Hän ehti tuskin astua ulos mökin ovesta, kun Jumala tarttui yllättäen hänen käteensä ja lähti kuljettamaan häntä mökin rantaa pitkin.
– Ajatukseni rauhoittuivat vähän ja ajattelin, että voisin tehdä rantaan itselleni hiljentymispaikan. Otin pari kelottunuttua oksaa ja aioin tehdä niistä ristin. Yhtäkkiä Jumala näytti minulle vastarannalla olevan täydellisen ristin. Minun ei tarvinnut tehdä sitä ristiä. Kaikki oli jo tehty puolestani.
– Siinä vaiheessa ymmärsin, että se rakkaus ja armo, mikä on ristillä annettu, on oikeasti myös minulle. Siinä sydämeni polvistui. Siinä pystyin uskomaan ja luottamaan. Se hetki muutti elämäni. Sain uuden elämän.