Petri - ”Ilman Jumalan armoa en olisi tässä”

Pete kasvoi kristityssä kodissa ja omaksui pienestä pitäen kristiliset arvot. Hän tiesi, että Jumala on olemassa, ja näki jopa ihmeitä.
Petri kertoo kuinka ilman Jumalan armoa hän ei olisi tässä
Kun Pete kasvoi, seurakunnassa käyminen alkoi tuntua pakkopullalta. Hän ei kokenut saavansa seurakunnasta sitä, mitä olisi kaivannut silloiseen elämäntilanteeseensa ja -vaiheeseensa. Kaveripiirissä ei ollut uskovia, eikä Pete halunnut jäädä yksin, joten hän teki sitä, mitä muutkin. Kaveriporukka varasteli ja joi – välillä jopa koulussa päiväsaikaan.

– Vaikka minulla oli hyvä perhe ja oli rahaa, niin silti minulla oli sellainen vaihe, että oli pakko varastaa mistä vain. Jäin muutaman kerran kiinnikin. Halusin kuitenkin olla kavereideni kanssa. Uskonasiat olivat jääneet, joten en todellakaan elänyt uskoa todeksi.

Yläasteaika oli Pete hyvin vaikeaa, hänen sanojensa mukaan ”helvetti”. Häntä kiusattiin ja hän kiusasi itse toisia. Vaikka usko oli jäänyt taustalle, Pete toisinaan rukoili, että Jumala auttaisi häntä tai ettei hän kuolisi.

Kun Pete meni armeijaan vuonna 2006, hän päätti lopettaa juomisen kokonaan. Hän halusi muistaakin jotain armeijan loma-ajoista. Päätös ei kuitenkaan pitänyt, ja Pete sortui juomaan uudestaan.

Vuonna 2008 Jumala alkoi vetää häntä uudestaan puoleensa.
– Ajattelin, että kyllä Jumala on todellakin olemassa, olinhan kokenut sen nuorempana. Joten miksi Hän ei olisi nytkin olemassa, mihin Hän olisi hävinnyt. Olin vain itse tuntenut ajautuneeni kauas Jumalasta.

Pete uskaltautui mukaan seurakuntaan, ja kaikki ennakkoluulot, joita hänellä oli ollut, katosivat. Hän löysi pian lahjoilleen sopivan paikan seurakunnasta: hän toimii nykyään kahden solun eli pienryhmän johtajana. Ympyrä on sulkeutunut, sillä Pete on saanut nähdä ryhmissä Jumalan ihmeitäkin.
– Olen töppäillyt niin paljon, satuttanut niin monia ihmisiä ja tullut itse satutetuksi ja loukannut Jumalaakin, että ilman Jumalan armoa en olisi tässä tänä päivänä.