Katso tarina klikkaamalla linkkiä.

– Elin lapsuuteni normaalissa, tavallisessa suomalaisessa perheessä. Äitini oli opettaja, isäni valtion virkamies. Perheessäni oli isosisko, koira ja kaksi autoa, kertoo Janne rauhalliseen sävyyn.
– Jossain vaiheessa yläastetta piti opetella röökinpolttoa ja maistaa viinaa. Sehän oli uutena kokemuksena mukaansatempaavaa.
– Opiskelin, perustin perheen ja sain työpaikan. Eli kaikki oli kuten normaalisti muillakin, ei mitään ihmeellistä.
– Nykyiseen elämääni verrattuna erilaista oli se, ettei minulla ollut tietoa mitä on usko, kuka on Jeesus, miten ihminen voi Hänet löytää ja mitä sitten tapahtuu, kun Hänet löytää.

Syvällä sisimmässään Janne tiesi, että hänen elämästään puuttui jotakin.
– Ikävä kyllä se tyhjä kohta täyttyi vihalla. Minusta tuli vihainen kaikelle. Löysin samanhenkisiä ihmisiä. Päätimme, että vihamme kohdistuu kaikkiin erivärisiin ihmisiin. Minusta tuli skini.
– Sehän ei ollut mitään leppoisaa elämää. Kun on koko ajan vihainen, niin se viha pitää tietysti purkaa.

Janne huomasi jossain vaiheessa, että viha oli kadonnut, mutta tilalle oli jäänyt puhdas, kylmä tyhjyys.
– En enää tiennyt mitä tehdä. Vaihtoehdoikseni jäivät tulla uskoon tai kuolla. Molemmat vaihtoehdot olivat lähellä. Käytin kahteen otteeseen haulikonpiippua suussa peukalo koukulla. Jostain syystä jäi se koukku vetämättä.

Jannelle tuli mieleen, että ”rukoile”. Sillä hetkellä hän ei tiennyt, mistä ajatus putkahti, nyt hän sen tietää.
– Kun ajatus tuli, ajattelin, että voinhan kokeilla sitäkin, onhan tuo haulikko tuossa edelleen.
– Rukouksen jälkeen tuli heti helpotus. Kaikki oli hyvin. En ymmärtänyt asiaa. Jatkoin siis elämääni kuten ennenkin. Hyvä fiilis kesti viikon, pari. Taas tuli alamäki ja taas tuli mieleen, että rukoile. Rukoilin ja fiilis parani. Silloin tajusin, että tässä on nyt jotain, mitä en ymmärrä.
– Toisin sanoen tulin itsekseni uskoon tietämättä, että tulin uskoon. Sen ymmärsin, että nyt olen niin isojen asioiden äärellä, että tarvitsen apua joltakulta, joka tietää enemmän kuin minä.
– Onneksi usean mutkan kautta pääsin tekemisiin ihmisten kanssa, jotka osasivat kertoa Kristuksesta ja pelastuksesta.
– Tärkein huomioni, josta kiitän joka päivä ja josta haluan kertoa, on tämä: Vaikka olen tehnyt tosi pahoja asioita, en saa ansioni mukaan vaan armon mukaan. Siitä olen aina kiitollinen.