Katso tarina klikkaamalla linkkiä.

– Sanoisin kaikille, jotka näitä asioita miettivät, että sulla ei tarvitse olla mitään alkoholi- tai huumeongelmaa, vaan jokaiselle on terveellistä tulla uskoon, koska se on tie iankaikkiseen elämään.
Näin vakuuttaa Jussi Elo, vajaa viisikymppinen rekkakuski ja turva-alan kouluttaja Ulvilasta.

Jussi kertoo, mitä hänelle tapahtui 2007 keväällä:
– Olin naimissa, vauva syntyi ja meillä oli kiva talo. Muuten kaikki oli hyvin, mutta alkoholi näytteli isoa osaa elämässäni. En sitä silloin sanonut alkoholiongelmaksi, koska en hakannut vaimoani, mikä vasta oli mielestäni alkoholiongelma.
– Kyllästyin siihen, että jo torstaina piti alkaa miettiä viikonlopun viinoja ja ettei se lopu ennen sunnuntaiaamua. Kännissä oli kiva olla, mutta se ei ollut, että minua pelotti millainen viikonloppu olisi ilman viinaa.
– Kokeilin AA-kerhoa ja muuta eikä mikään oikein auttanut. Painin useita kuukausia asian kanssa ja vaimo kärsi asiasta. Pelkäsin, milloin vaimo hermostuu ja nostaa minut tontin ulkopuolelle. Onneksi näin ei käynyt.
– Ajoin rekkaa ammatikseni. Yhtenä sunnuntai-iltana pakkasin kamojani alkuviikon reissua varten. Otin varastostamme pahvilaatikosta joitakin kirjoja. Sinne oli eksynyt monen mutkan kautta kirja ”KK Kuoleman kauppias”, joka kertoo entisen narkkarin, huumekauppiaaan ja linnakundin Kari Korhonen elämästä. Hän tuli uskoon ja on nykyään Helsingin Metrokappelin johtava pastori.
– Luin kirjan ja ihmettelin. Kun työskentelin vartijana, näin paljon ihmisiä, jotka yrittivät päästä Subutexin avulla huumeista eroon, mutta eivät päässeet. Mutta tämä kaveri oli päässyt huumeista eroon tulemalla uskoon.
– Mietin, mitä pitäisi tehdä. Soitin numerotiedusteluun ja kysyin Korhosen Karin numeroa. Niitä löytyi Suomesta ihan järkyttävä määrä. Kysyin, onko mikään niistä jonkun seurakunnan alla. Alajärven seurakunnasta löytyi numero, josta sain hänet kiinni.
– Kysyin, onko hän se KK ja onko kirja totta?
– Kyllä se on totta, hän vastasi. Kerroin asiani. Hän sanoi, ettei oikein voi auttaa sieltä asti, mutta että voi rukoilla puolestani ja että hänellä on Porissa hyvä kaveri, saako hän antaa numeroni hänelle.
– Vartin päästä Porin helluntaiseurakunnan pastori Harjulan Petri soitti minulle ja kutsui illaksi seurakunnan tilaisuuteen. Rukoillaan yhdessä, Jumala kuulee varmasti, hän sanoi.
– Kysyin, pitääkö minun siellä kertoa jollekulle, että on sovittu, että tulen tänne, koska ei minulla ole mitään hihhuli-jäsenkirjaa. En silloin tiennyt, että seurakunnan tilaisuudet ovat kaikille avoimia.
– Istuin Petrin vieressä, joka selitti minulle koko ajan mistä on kysymys, mitä tapahtuu ja mitä mikin lause tarkoittaa. Minulla oli äärettömän hyvä olla.
– Ei ollut virsiä, vaan rentoa, reipasta musiikkia. Huomasin, että usko voi olla iloinenkin asia.
– Petri kysyi, haluanko mennä tilaisuuden lopussa eteen, jossa puolestani rukoiltaisiin. Vastasin, että haluan. Tuntui, kuin joku olisi taluttanut minua eteen.
– Olin polvillani ja Kokkosen Veikko rukoili puolestani. Kun nousin, tunsin miten ikään kuin 50 kiloa olisi lähtenyt painoa pois.
– Siitä tämän uskonelämä lähti. Hetkeäkään en ole katunut. Uskossa on hyvä elää. Vähän ajan päästä äitini ja vaimoni tulivat uskoon. Käymme perheenä yhdessä seurakunnassa.