Alta löydät vastaukset uskonelämän usein kysyttyihin kysymyksiin, jotka ovat saattaneet askarruttaa mieltäsi.

Usko yhteen Jumalaan kolmessa persoonassa (Isä ja Poika ja Pyhä Henki) erottaa kristinuskon kaikista muista uskonnoista. Erityisesti Jeesuksen Kristuksen jumaluus ja välittäjäasema Jumalan ja ihmisten välillä tekee kristinuskosta ainutlaatuisen ja muista poikkeavan (1. Tim. 2:5). Toisin kuin yleensä maailman uskonnoissa ihminen ei voi eikä hänen tarvitse hankkia pelastusta millään omilla teoillaan tai uskonnollisilla harjoituksillaan vaan ainoastaan turvautumalla Jeesukseen. Uskon kautta Jeesukseen Kristukseen ihmisellä on iankaikkinen elämä (Joh. 5:24). Kristinusko eroaa monista muista uskonnoista myös mm. ilmoituksensa perusteella (Raamattu), eettisissä kysymyksissä (ihmisarvo, lähimmäisen rakkaus) ja pitkän historiansa kautta (juuret juutalaisen kansan vuosituhantisessa Messias-odotuksessa).

Maailmassa vallitseva kärsimys on myös kristityille yksi vaikeimmin ymmärrettävistä ongelmista. Teodikeaksi kutsutaan yritystä selittää Jumalan oikeudenmukaisuus suhteessa kärsimykseen. Yleisimpänä syynä kärsimykseen kristityt näkevät maailmassa vallitsevan pahan, jonka alkusyy on kapina Jumalaa vastaan. Raamattu ei kuitenkaan anna kysymykseen selitystä eikä lupaa uskovalle vapautusta ajallisesta kärsimyksestä. Sen sijaan Raamattu lupaa, että uskova saa kaikissa olosuhteissa luottaa Jumalan läsnäoloon ja rakkauteen (Room. 8:35-39). Raamattu ilmoittaa, että Jumala tekee lopun kaikesta pahuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Hän luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa kärsimystä ei enää ole.

Raamattu perustuu Vanhan testamentin osalta Israelin kansan historiaan ja Uuden testamentin osalta Jeesuksen Kristuksen vaikutukseen ja kristillisen seurakunnan syntyvaiheisiin. Jeesuksen historiallista olemassaoloa eivät edes merkittävät kristinuskon vastustajat yritä kyseenalaistaa. Mitään muinaishistoriallista aineistoa ei ole tutkittu niin perusteellisesti ja kriittisesti kuin Raamattua. Siitä on olemassa paljon enemmän vanhoja käsikirjoituksia kuin yleensä muista historiallisesti uskottavista teoksista. Siksi Raamatun historiallista paikkansapitävyyttä ei ole syytä epäillä. Perusolemukseltaan Raamattu ei kuitenkaan ole historiaa vaan sanomaa Jumalan pelastavasta toiminnasta historiallisesti tunnistettavissa ajankohdissa.

Uusi testamentti ilmoittaa Jeesuksen Kristuksen ainoana pelastajana: ”Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla” (Apt. 4:12). Kristillinen julistus ja lähetystyö saa oikeutuksensa siitä, että pelastussanoma kuuluu kaikille ihmisille. Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset kuulisivat evankeliumin ja pelastuisivat (1. Tim. 2:4). Jumala ei lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan sitä, vaan sitä varten, että maailma pelastuisi (Joh. 3:17). Niiden ihmisten kohtalo, jotka eivät koskaan ole kuulleet evankeliumia, ei ole kenenkään ihmisen arvioitavissa, vaan se on yksin oikeudenmukaisen Jumalan käsissä.

Raamattu puhuu taivaasta todellisena ja tietoisena olotilana. Silti kyse on jostakin sellaista, ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa” (1. Kor. 2:9). Taivas on täydellisen harmonian tyyssija. Paavali puhuu ylösnousemuksessa saatavasta taivaallisesta ruumiista (1. Kor. 15:40), joka ei ole katoavaisuuden alainen. Johannes kuvailee uskovien lopullista kotimaata paikkana, jossa ei ole yötä, ei kuolemaa eikä murhetta (Ilm. 21, 22). Hän näki mm. kristallinkirkkaan elämän veden virran ja elämän puun, josta kansat saavat terveyden. Myös helvetti kuvataan todellisena olotilana. Kadotus merkitsee taivaallisen kirkkauden menetystä: lopullista eroa Jumalasta.

Et voi pelastua oman hyvän elämäsi kautta, sillä jokainen ihminen on perusolemukseltaan turmeluksen alainen. Kelpuutuksen taivaaseen saat yksin Jumalan armosta Jeesuksen Kristuksen lunastustyön perusteella: ”Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi” (Room. 3:22–24). Pelastustie on kaikille sama, tunsipa ihminen itsensä hyväksi tai huonoksi.

Jumala on rakkaus, mutta hän vihaa syntiä. Voidakseen pelastaa synnin valtaan joutuneen ihmisen Jumalan oli itse Jeesuksessa Kristuksessa kannettava syyllisyyden seuraukset. Hän kärsi sen tuomion, jonka ihminen omilla teoillaan olisi ansainnut. Apostoli Paavali ilmaisee tämän: ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden” (2. Kor. 5:21). Jeesuksen ristinkuolemaa voidaan katsella kahden pelastusopillisen käsitteen kautta. Sovitus merkitsee sitä, että meidät on vapautettu synnin syyllisyydestä. Lunastus taas tarkoittaa vapaaksi ostamista: Kristus on lunastanut meidät vapaiksi Paholaisen orjuudesta.

Kuoleman jälkeen uskovat siirtyvät olotilaan, jota Uudessa testamentissa kuvataan erilaisin ilmaisuin (paratiisi, kolmas taivas). Se on taivaallinen olotila Jeesuksen luona, mistä Paavali kirjoittaa: ”olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta” (Fil. 1:23). Lopullisen osansa uskovat saavat Jeesuksen tulemuksen ja ruumiin ylösnousemuksen yhteydessä. Silloin heidät puetaan kirkastettuun ylösnousemusruumiiseen, jossa he saavat elää ikuisesti. Pelastuksesta osaton ihminen jää kuolemansa jälkeen odottamaan tuomiotaan.

Jumala ei vain välitä, vaan hän rakastaa sinua. Jumala rakkaus ihmistä kohtaan on Raamatun keskeistä sanomaa. Jumalan rakkaus on luonteeltaan etsivää. Kertomukset tuhlaajapojasta ja kadonneesta lampaasta todistavat, että Jumala etsii ihmistä yhteyteensä, vaikka tämä vielä olisi kaukana hänestä (Luuk. 15). Jumalan rakkauden päämäärä käy ilmi ”pienoisevankeliumiksi” kutsutussa Raamatun jakeessa Joh. 3:16: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”. Tämän rakkauden lupauksen voit omistaa omalle kohdallesi.

Kysymys ihmiselämän tarkoituksesta on yksi ihmisen polttavimpia kysymyksiä. Luomiskertomuksessa Raamattu kertoo Jumalan luoneen ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen. Sellaisena ihmisellä on tärkeä ja vastuullinen asema luomakunnan keskellä. Ihmisen olemassaolon tarkoitus liittyy Jumalan rakkauteen ja iankaikkiseen elämään Jumalan yhteydessä. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ihme, ja jokaista varten Jumalalla on oma suunnitelmansa (Ps. 139:14–17). Palvellessaan omalla paikallaan Jumalaa ja lähimmäisiään ihminen voi jo ajallisessa elämässään kokea syvän täyttymyksen ja tietoisuuden elämänsä merkityksestä.

Rukouksen kuulemiseen liittyy monia Jumalan lupauksia. Jumala kuulee pyynnöt, jotka ovat hänen tahtonsa mukaisia. Jeesus sanoi vuorisaarnassaan: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan” (Matt. 7:7–8). Voit siis luottaa siihen, että Jumala kuulee jokaisen sanan, jonka hiljaa tai ääneen haluat hänelle sanoa. Kun puhut Jumalalle, vilpitön sydämen asenne on tärkeämpi kuin mitkään muotoseikat. Ihmisen tulee muistaa osoittaa Jumalaa kohtaa kunnioitusta ja kiitollisuutta häneltä saamastaan avusta (Ps. 50:15, 23).

Raamattu osoittaa tien Jumalan yhteyteen. Siksi on tärkeää, että saat kosketuksen Jumalan sanaan. Se voi tapahtua Raamattua lukemalla ja hakeutumalla kuulemaan Jumalan sanaa, sillä ”usko syntyy kuulemisesta” (Room. 10:17). Sinun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin uskoa Jeesukseen Kristukseen ja ottaa hänet vastaan elämääsi. Silloin synnyt uudesti Jumalan lapseksi, saat syntisi anteeksi ja pääset yhteyteen taivaallisen Isäsi kanssa. Opastusta uskoontuloon liittyvissä asioissa voit saada tuntemiltasi uskovilta tai lähimmästä uskovien seurakunnasta.

Jumalan olemassaolon puolesta voidaan esittää monia järjellisiä todisteita. Koko maailma ja luonnonjärjestys ovat heijastusta niiden taustalla olevasta syystä ja suunnittelijasta. On loogisempaa uskoa siihen, että Jumala on luonut kaiken näkyväisen ja näkymättömän, kuin olettaa, että kaikki olisi tapahtunut sattumanvaraisesti. Apostoli Paavali sanoo: ”Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan” (Room. 1:19–20). Usko ei kuitenkaan ole vain älyllistä totena pitämistä vaan Jumalan ihmisessä vaikuttamaa luottamusta, johon liittyy kokemus yhteydestä Jumalaan.

Load More

Kysymyksiin vastasi Klaus Korhonen.